Vaaliteemat

Aluevaltuustojen suurin haaste on maksaa ja tuottaa kaikki hoito, jonka Suomen ja Varsinais–Suomen alueen väestö tulevaisuudessa tarvitsee. Jotta selviämme kasvavasta hoidon tarpeesta ja pienenevistä ikäluokista tarvitsemme tehokasta hoidontuotantoa ja tarkkaa rahojen käyttöä. Yhtälöä vaikeuttaa vielä entisestään hoitohenkilökunnan puute. Alueiden tulee elää markkinatalouden ehtojen mukaan ja mikäli henkilöstöä ei muuten saada, tulee hoitohenkilökunnan palkkojen nousta kunnes henkilöstövaje on täytetty.

Ei maakuntaverolle

Suomen kansainvälinen kilpailukyky on pienelle maallemme elintärkeä asia. Ilman toimivaa taloutta ja korkeaa työllisyyttä emme voi taata tulevaisuuden sukupolville heidän tarvitsemia palveluita. Emme voi riskeerata, että Suomen kokonaisveroaste nousisi maakuntaveron myötä ja hankaloittaisi entisestään Suomen kilpailuasemaa kansainvälisillä markkinoilla.

Tiukka talouskuri

Koska työssäkäyvän väestön määrä vähenee vuosi vuodelta, on aluevaltuuston pakko olla tarkka verorahojen oikeanlaisen käytön suhteen. Tämä tarkoittaa satsauksia hankintaosaamiseen ja investointeja, joiden tuotot voidaan luotettavasti todentaa ennen, kuin rahat käytetään.

Vapaus

Yksilöllä tulee olla vapaus valita käyttääkö julkisen vai yksityisen sektorin palveluita. Aluehallinnon tulee korvata molempien kuluja palveluiden käyttäjille ja kohdella yksityistä sektoria tasa-arvoisesti suhteessa julkiseen ja kolmanteen sektoriin.

Kysymyksiä? Ota yhteyttä